Tänään olen pitkästä aikaa liikkunut kotoa kauppaa kauemmaksi. Kävin terapiassa, ja oli oikeastaan ihan rakentavat kolme varttia. Puhuttiin mun tulevaisuudensuunnitelmistani, työkuvioista ja opiskelumahdollisuuksista. Meinasin menettää hermoni kun vastaanottohuoneen katonrajassa pörisi ampiainen. Tuntui hassulta viettää terapiaistuntoa samassa paikassa jossa käyn siivoamassa ja jossa siivotessani totesin että tämä ei ole mua varten.

Keksin muutama päivä sitten ihan randomisti millainen päivärytmi sopii itselleni parhaiten. Juolahti vaan mieleen että pitäisiköhän alkaa nukkua yöunet kahdessa osassa. Jonkin aikaa kehittelin syitä miksi se ei onnistuisi, kuten että piilarit kuivuu silmiin kiinni ja että en voi käydä töissä ja eihän tämä nyt voi toimia, mutta sitten googletin asiaa ja selvisi että bi-phasic sleep on ihan oikeasti oma juttunsa. Päätin kokeilla. Nyt on toinen päivä menossa, ja tuntuu varsin hyvältä vaikka väsyttää jonkin verran normaalia enemmän, kuulemma kuuluu tähän siirtymävaiheeseen ennen kuin elimistö tottuu uuteen rytmiin ja saa viilailtua itselleen parhaiten sopivan rytmin. En viitsinyt asettaa kovin tiukkoja rajoja itselleni kun olen kärsinyt pitkään nukahtamisvaikeudesta, ja se on ollut viimeisen vuoden ajan aika paha.
Tämän hetken päivärytmini menee suunnilleen näin: Herään kuudelta, keitän kahvia, syön kevyen aamupalan, venyttelen, rapsuttelen koiraa, käyn kevyellä lenkillä koiran kanssa auringonnousun aikoihin, venyttelen lisää ja hengailen tekemättä mitään, meditoin, höyryttelen(sähkötupakkaa), teen "varsinaisen" aamupalan eli sellaisen kunnon aterian ja syön, puuhailen kaikkia kevyitä kotihommia, kirjoitan jne.
Joskus aamupäivästä menen pariksi tunniksi taas nukkumaan, pyrin nukkumaan keskipäivän yli koska en pidä kyseisestä ajasta päivässä, varsinkaan jos aurinko paistaa kirkkaasti. Auringonpaiste tuntuu oikeasti pahalta, varsinkin jos yritän keskittyä johonkin kuten autolla ajamiseen.
Herään jossain siinä alkuiltapäivästä, keitän kahvia ja syön ja niin edelleen.
Iltapäivästä ja illasta teen kaikkea tarpeellista, hoidan asioita, teen raskaampia kotitöitä kuten puiden hakeminen, huussin tyhjääminen, tiskaaminen(se kilinä käy hermoille) ja tapaan ihmisiä. Kaupassa käynninkin ajoitan mieluiten iltapäivälle että saan viettää ihanan rauhallisen ja hiljaisen aamun. Ja koiran kanssa käydään tietty toiseen kertaan lenkillä, tällä kertaa vähän korkeammilla tehoilla.
Menen nukkumaan joskus puolenyön kieppeillä.

Tämä oli oikeasti mullistava oivallus, ja se tuli täysin intuitiivisesti. Mitään aiheeseen liittyvää en ollut lukenut enkä oikeastaan edes pahemmin miettinyt koko asiaa, yhtäkkiä tuli vaan mieleen että hei, pitäis varmaan tehdä näin.
Kuinka tämä on vaikuttanut oloon näiden parin päivän aikana?
Aamuista, jotka perinteisesti ovat olleet mulle yhtä helvettiä, on tullut miellyttäviä. Herään mielelläni kuudelta tai aikaisemminkin vaikka olisinkin nukkunut vähän huonosti niinkuin usein nukun, koska tiedän että päivä alkaa pehmeästi ja rauhallisesti. Rakastan aikaisten aamujen tunnelmaa ilman ihmisten (autojen ja työkoneiden jne.) ääniä, ilman terävää auringonvaloa joka tunkeutuu väkivalloin johonkin aivojen syvyyksiin ja ennen kaikkea ilman kiirettä ja pakkoa tehdä asioita tiuhaan tahtiin. Tuntuu hyvältä makustella omaa oloa, pitää pientä pörröistä koiraa sylissä kaikessa rauhassa ja lenkillä seurata sen nuuskutteluja, venytellä pehmeällä matolla ja vain olla, olla hiljaa itsensä ja maailman kanssa.
Lenkin ja venyttelytuokion jälkeen alkaa nukuttaa mukavasti ja on ihanaa käpertyä takaisin sänkyyn koira kainalossa.
Toisen kerran on hauska herätä, tällä kertaa sillä mielellä että noniin, nyt tehdään asioita. Tänään kävin Prismassa matkalla terapiaan siinä iltapäivästä. Lipsautin naamalleni sellaisen tahattoman leveän hymyn kun kauppa oli täynnä väsyneitä ja nälkäisiä ihmisiä, ja kärttyisiä työpäivän jälkeen. Ei siis mitään vahingoniloa väsyneitä ihmisiä kohtaan, vaan tuli vaan sellainen olo että fuck yeah, mun päiväni on vasta alkanut, mistä aloitetaan? Mitä seuraavaksi? Olen myös todennut että seuraava työni saa olla kyllä iltatyötä, se sopisi meikälle kuin nenärähmä ovenkahvaan.
Rakastan myös ilta- ja yöaikaa. Pimeys ei häiritse minua, ja tykkään tuijotella tähtiä. Kuutamokävelyt on mahtavia.
Toistan että tämä oli mullistava oivallus. Joku jossain blogissa muotoili että "I get the best parts of both worlds" ja allekirjoitan tämän täysin. Kaksi erilaista päivää saman vuorokauden sisällä.
Monta vuotta koin suunnatonta ahdistusta ja syyllisyyttä kun en saanut yöllä nukuttua tarpeeksi vaikka miten päin yritin, ikinä ei saanut sitä maagista kahdeksaa tuntia täyteen. Ja töistä tullessa oli pakottava tarve päästä päikkäreille, mutta eihän sellainen sovi ihmiselle joka haluaa saada asioita aikaan, niin en suonut sitten itselleni päivälepoa.
Kuulemma tämä homma toimii optimaalisesti niin että yöllä nukutaan joku 5 tuntia ja päivällä lyhyet päikkärit, mutta tuo kuulosti kyllä jo vähän liian radikaalilta uniongelmaiselle ihmiselle joten pidän rajat vähän löysinä ja tunnustelen ja katson mikä toimii. Elimistö ilmeisesti oppii menemään syvään uneen nopeammin mikä vähentää unentarvetta sinänsä. Mitään tieteellisiä tutkimuksia en tästä lukenut, vain blogikirjoituksia ja Wikipedia-artikkelin, mutta vaikuttaa kyllä niin hyvältä että otan asiasta itse selvää. Tämä "selvitän itse" -metodi on toiminut mainiosti tähänkin asti.

Siskoni soitti vähän kotiutumiseni jälkeen, ja juttua riittikin varmaan kolme tuntia. Siitä tunnistaa oikeasti läheisen ja tärkeän ihmissuhteen kun on jo lopettamassa puhelua kun on hirveä vessahätä, ja huomaa istuvansa vielä puoli tuntia myöhemmin jalat ristissä juoruamassa.
Ihailen pikkusiskoani kyllä ihan vilpittömästi vaikka ollaan täysin erilaisia. Paitsi jaetaan aika pitkälti sama, avoin asenne elämään ja uskotaan molemmat että ihminen itse tekee elämästään sellaista kun se on, ei kukaan muu.
Sisarella on hyvin viriili seksielämä ja se osaa muutenkin nauttia elämästä ihan häpeilemättä. Rakastan kuunnella juttuja ihanista, hyvännäköisistä ja hauskoista ihmisistä joiden kanssa se on joko pannut tai haluaisi panna tai aikoo panna. Ei se tietenkään yksityiskohtia kerro enkä haluaisikaan tietää, mutta se rakkaus ihmisiin mikä noista tarinoista välittyy on hirveän kaunista. Sisko aiheuttaa mielellään hämmennystä avoimuudellaan ja luonnollisuudellaan ja naureskeltiinkin tänään kuinka hauskaa on kun ihmiset haukkoo henkeään ja paheksuu joitakin asioita joissa ei ole mitään ihmeellistä. Mun kokemukseni tästä liittyy vaikeisiin mielenterveysongelmiin ja siskon kokemus liittyy vauhdikkaaseen seksielämään.
Itseäni ei seksisuhteet kiinnosta, mutta on se vaan hienoa kun pikkusisko toteaa että ei häntä lutkan maine häiritse, koska hänellä on hauskaa. Ja kun kyse ei ole mistään epätoivoisesta huomionhakemisesta tms, siskoni on hyvin sinut itsensä kanssa, vaan hauskanpidosta hyvien tyyppien seurassa.
Ja niinhän se menee että ne joilla on hauskaa omassa elämässään ja jotka viihtyvät omissa nahoissaan eivät tunne tarvetta tuomita tai moralisoida muita, ja jokainen voi miettiä omalla kohdallaan kumpaan suuntaan valitsee kehittyä.