Tänään tapahtui niin että löysin taas selkäni. Oon taistellut erilaisten lihasjumien ja erityisesti sietämättömän selkä- ja hartiaseudun jumituksen ja kivun kanssa jo monta vuotta, löytämättä apua tähän. Hieronnassa ei ole varaa käydä, venyttely ei auta kun en pysty juurikaan rentouttaa lihaksia, juokseminen vain pahentaa kipua kun olen koko ajan väärässä asennossa ja varon selkääni. Nyt sitten katselin joogavideoita ja päätin kokeilla yhtä selkä-niska-hartiaseudun vetreyttämiseen ohjeistavaa ihan silleen vasemmalla kädellä ohimennen, ja kas kummaa -se auttoi!

Ihan kylmiltään vittuuntuneena kokeilin viileässä huoneessa viileällä lattialla, ja silti eron huomaa ihan selvästi. Oon ajatellut aina että jooga on sama kuin venyttely, että ei sekään varmaan toimi koska en tosiaan pysty hirveästi rentoutumaan, mutta tämä onkin ilmeisesti ihan oma juttunsa. Aion perehtyä tähän aiheeseen kyllä lisää, oli sen verran silmiä avaava kokemus. Ja lihaksia. Öhö-höhö.

Tästä intoutuneena innostuin valokuvaamaan noita siivoustyöllä ja muulla repimisellä rääkättyjä selkälihaksiani jotka aion hoitaa kuntoon nyt kun vihdoin löysin siihen työkalun.

WP_20151020_18_50_34_Pro20151020185134.jWP_20151020_18_53_35_Pro20151020185517.j

Tämän päivän kokkauskokeilu oli silakkapihvit. Enpä oo noitakaan aikaisemmin tehnyt vaikka silakkaa syön muuten aika paljon kun se on halpaa ja hyvää. Löysin pakastimesta jonkun Lidlin keittovihannesmixin josta noukin muutaman purjon palasen erilleen. Poistin silakkafileistä selkäevät kuten aina, suolasin ja pippuroin pohjapuolikkaiden sisäpuolen, polkoin purjoa siihen päälle, länttäsin kansipuolikkaat päälle ja raastoin siihen päälle kermajuustoa. Juustosta piti leikata noin puolet pois kun se oli mennyt vähän pilalle. Herkullista tämä rahattoman elämä. Laitoin uuniin 225 astetta ja paistoin vähän alle vartin. Oli muuten hyviä, söin punajuuren ja tuorekurkun kanssa.

WP_20151020_15_07_42_Pro.jpg

Nyt oli kaunis kuutamo alkuillasta ja kävin ottamassa muutaman kuvan tuossa pellolla. Selkeästi täytyy vielä treenata kun sain jokaiseen kuvaan tuollaiset valoviikset. Tykkään noiden kuvien tunnelmasta kyllä.

WP_20151020_20_12_46_Pro.jpgWP_20151020_20_14_35_Pro.jpgWP_20151020_20_13_04_Pro.jpg

Tässä kyllä väkisinkin herää sellainen pieni toive että voi kun olisi paremmat välineet. Mutta se on tämän hetken tilanteessa kyllä ihan turha toive. Ne laulukamatkin pitäisi ostaa jaja...

Oon viime aikoina miettinyt ahkerasti tätä mun unirytmiä että onko tässä mitään järkeä ja googlettanut aiheesta ja lukenut ihan älyttömästi tekstiä kaikenlaisista lähteistä. Tällä hetkellä menen ensimmäisille unille joskus kolmelta ja herään kuudelta, olen hereillä pari-kolme tuntia, menen takaisin nukkumaan ja herään kahdelta.

Oon tätä käännellyt ja väännellyt mielessäni koska fakta kuitenkin on, että maailma pyörii tietyn rytmin mukaan suurimmaksi osaksi. Sinänsä olisi helpointa elää tämän sosiaalisesti hyväksytyn rytmin mukaan. Mutta se vaan on aivan helvetin raskasta. Mietittyäni ja muisteltuani ja etsittyäni tietoa oon kuitenkin tullut siihen tulokseen että yö on mulle luontainen aika olla hereillä. Voi liittyä erityisherkkyyteen tai olla tämä virallinen unihäiriö, viivästynyt unijakso, mutta fakta on että en yhtään tykkää olla hereillä tai varsinkaan ulkona saatikka auton ratissa valoisimpaan aikaan.

Aina tälleen kun on paljon vapaa aikaa, lomilla jne, alan automaattisesti valvoa myöhään ja nukkua pitkään, se tuntuu vaan luontevalta. En oo ikinä ymmärtänyt kaamosmasennuksen käsitettä. Oon katsellut ja ihmetellyt työkaveria joka on syksyisin aina ihan eri ihminen, väsynyt ja masentunut. Se on monta kertaa sanonutkin että voi helvetti kun hän ei jaksa kun on näin pimeää koko ajan. Ite oon ollut vaan hiljaa mielessäni silleen että häh, pelleileekö tuo. Ja tästähän kirjoitellaan lehdissäkin joka syksy, ja ite oon vaan pirteämpi ja tyytyväinen kun voi ulkoilla ilman päänsärkyä. Kevättalvi sen sijaan on ollut aina tosi vaikeaa aikaa. Aurinko paistaa kirkkaasti ja heijastuu hangesta ja musta tuntuu koko ajan että pää räjähtää ja aivoissa on sellainen jatkuva sumu eikä mihinkään pysty keskittymään ja mikään ei innosta. Rakastan harmaita sadepäiviä.

Voi että kun vaan voisin pitää rytmini tällaisena.