Eilen oli aika surkea päivä. Siis surkea olo koko päivän. On kyllä jo pidempään ollut sellainen olo että joku on vinossa kun en ole pystynyt itkemään, ja oon ollut semmoisessa ihme suoritusmodessa koko ajan. Eli pakko saada koko ajan jotain aikaan ja pysyä liikkeellä. Tää varmaan liittyy lapsuudesta juontuvaan pelkoon että en ole riittävän hyvä jos en "onnistu" ja saa asioita aikaan ja näytä siltä että hyvin menee.

Itkin siinä illalla ihan kunnolla kun kuuntelin musiikkia. Tajusin että oon jälleen kerran menettänyt kosketuksen itseeni ja tunteisiini ja keskittynyt rakentamaan jotain roolia, mielikuvaa itsestäni. Näemmä tähän ei tarvitse edes työelämän paineita, voin rakentaa roolia ja esittää ihan itsellenikin.

Käytiin Simpan kanssa taas metsäpoluilla pyörimässä. Otin ihan hirveän määrän kuvia ja poistin kaikki muut paitsi tämän yhden hirveässä angstiraivossa. "Nämä on ihan paskoja kaikki, en osaa mitään"

Sain Simpasta harvinaisen tarkan otoksen kun se toi mulle kävyn heitettäväksi ja kyttäsi sitä ihan liikahtamatta.

Kävin kauppareissun yhteydessä myös vähän tähtäilemässä ja poistin niistäkin kuvista kaikki muut paitsi yhden.

Sit testailin vielä pimeässä kuvaamista kun tulin kotiin. Aika sumeita noista tuppaa tulemaan, mutta toisaalta tykkään tuosta tietystä tunnelmallisuudesta noissa kuvissa. Kaupungin valot näkyy taivaanrannassa.