En ole ikinä miettinyt mitä tapahtuu kun aivastaa niin että on suu täynnä ruokaa. Nyt tiedän senkin. Luonnollisesti söin juuri punajuurisäilykettä, ja kaikki paperitavara pöydälläni on nyt koristeltu vaaleanpunaisilla pilkuilla.

Mulle tuli hieno meedio-olo eilen illalla kesken unien. Näin on käynyt kerran aikaisemminkin. Menin joskus vähän yhdeksän jälkeen nukkumaan kun olin niin poikki, ja heräsin jonkun ajan päästä sellaiseen oloon että mun pitäisi tietää jotakin, jotain merkittävää on tapahtunut. En katsonut kelloa ja nukahdin hetken päästä uudestaan. Tuossa hetki sitten vilkaisin Whatsappia muuten vaan, ja huomasin että mies josta olen ollut jo pidempään Erittäin Kiinnostunut mutta jonka kanssa juttu on ihan kaveritasolla oli laittanut viestiä yhdentoista aikaan. Tässä oli pitkä tauko välissä ettei viestitelty, ja mulla ei ole Whatsapissa merkkiääntä eikä edes näyttöön tule valoa jos tulee viesti.

Näin tosiaan kävi kerran aikaisemminkin. Silloin heräsin aamuyöstä tuohon samaan tunteeseen ja ajattelin että no kun nyt olen hereillä niin voisin vilkaista facebookia, ja silloinkin oli tullut viesti tältä henkilöltä, sillä kertaa ihan pari minuuttia ennen kuin päätin nousta sängystä, ja silläkin kertaa oli viestittelyssä ollut pitkä tauko. Eikä niistä facebook-viesteistäkään tule mitään merkkiääntä tms.

Osaltaan tämä varmasti liittyy siihen että tosiaan pudotin leukani jalkakäytävälle nähdessäni tämän henkilön ensimmäistä kertaa, ja hän on kaikin puolin noin niinkuin maailman viehättävin, mielenkiintoisin ja kaikin puolin ihanin henkilö, ja kun tämä syvällinen lääpällään oleminen ei ole molemminpuolista, niin toki ripustaudun kaikkiin epämääräisiinkin vihjeisiin että tässä voisi olla jotain.

Mutta. Mainitaan nyt tässä välissä että teini-iän sekoiluista lääkkeiden, alkoholin ja helluntaiseurakunnan parissa selvittyäni olen ollut hyvin järkiperäinen ja kylmän analyyttinen ihminen, uskonnot on ihmiskunnan syöpä ja Jesse varmaan vetäisi vuosituhannen naamapalmut jos näkisi mitä sen nimissä puuhataan nykyään ja on puuhattu pitkään, muista nyt puhumattakaan. En siis kaipaa mitään jumalolentoa tai monimutkaista ajatusjärjestelmää taikka ideologiaa, tai varsinkaan mitään mystisiä rituaaleja täyttääkseni jotain tyhjiötä itsessäni tai vakuuttaakseni itselleni että kaikki on hyvin.

Niin, se Mutta. Ehkä suunnilleen kahden vuoden ajan jatkuvasti enenevissä määrin olen huomannut elämässäni hassuja yhteensattumia. Niin hassuja, että vaikka aikani yritin olla kiinnittämättä niihin huomiota niin nyt pitäisi jo tunkea sormet korviin ja laittaa paperipussi(miksei muovinenkin)päähän että ei huomaisi mitään. Menee mielenkiintoisemmaksi koko ajan.

Voi elämä että mua ärsyttää käydä tuossa ravitiellä aamuisin lenkittämässä koiraa. Ei siinä muuten mitään, tie alkaa kivasti ihan tuosta takapihalta ja siinä on metsää ja monesti tavataan peuroja ja joskus kettujakin aamuisin, mutta kun siinä on hevosenpaskaa läjinä, ja rakas pikku piskini Simppa tykkää napostella sitä yhtä paljon kuin minä suolapähkinöitä. Jokainen lenkki on sitä, että edetään ensimmäiset 50 metriä pienissä nykäyksissä koiran remmi niin lyhyellä kuin mahdollista. Simppa yrittää salamannopeasti hyökätä jokaisen ulostekasan kimppuun ja minä yritän ehtiä nykäistä sen pois ennen syöminkejä. Jos, ja kun, se joskus saa haukkaistua suupalan, niin sitten se pikku nero vielä vetää sen väärään kurkkuun kiireissään, ja sitten pitää pysähtyä yskimään ja kakomaan hengitystiet selväksi, ja eikun kohti uutta torttuläjää. Aika usein myös takaisin nukkumaan mennessäni unohdan että koira söi paskaa ja päästän sen viereen ja annan sen nuolla naamaa, ja sit käydään seuraavanlainen dialogi:

Minni: -No mitä, haluukko sä tulla viereen, no tuu ny tänne, pieni mussukkahöpönassunakkimakkara.

Simppa: -Nuuhnuuh, lupsuti lupsuti

Minni: -Voi sua pien- hyi vittu, et kyllä tuu tänne, hyi saatana meneppä lattialle!

Aamu-uninen Herra Hevonkakka:

WP_20151017_09_10_09_Pro20151017091142.j

Toinen ärsytyksen aihe. Vituttaa kun on selkä aina niin jumissa. Yritin laulaa mutta ei siitä meinannut tulla mitään kun en saa edes vedettyä kunnolla henkeä kun selkä on niin jumissa joka kohtaa. Oon koittanut lenkkeillä ja jumpata ja venytellä ja piikkimattoilla ja vähän vaikka mitä, mutta jumi on ja pysyy. Tämä on taas yksi OCD:n ihanuuksia kun lihaksia ei vaan voi rentouttaa. Joskus se onnistuu mutta nyt oireilu on ollut taas niin voimakasta että olen koko valveillaoloaikani kokovartalojännityksessä ihan koko ajan. Sattuu vähän joka lihakseen, mutta tuo selkä häiritsee eniten kun se vaikeuttaa laulamista.

Minni joka heräsi liian aikaisin päiväunilta ja olisi mieluusti ollut vähän unisempi:

WP_20151017_11_45_19_Pro20151017114832.j

Yritin siinä vähän venytellä mutta päädyinkin sit kuvaamaan itseäni. Turhamaisuus? Onko se jotain syötävää?

Tein ruuaksi tänään täytettyjä perunoita. Eli otetaan iso peruna, halkaistaan se, tökitään sitä haarukalla halkaisupintaan, paistetaan se uunissa kypsäksi, ei polteta leivinpaperia niinkuin minä tein, koverretaan sisus mahdollisimman tarkkaan pois ilman että kuoreen tulee reikää, sekoitetaan sisus muiden täyteaineiden kanssa, dumpataan mössö koverrettuun perunaan, lisätään päälle juustoa ja paistetaan taas. Perunoita voi käyttää useampiakin.

Käytin täytteenä silakoita ja kermaa, ja maustoin ihan vaan suolalla ja mustapippurilla. Silakat keitin ennen kuin laitoin ne blenderiin. Silakkamuussi näyttää muuten aika jännältä, siitä tuli sellaista hopeanharmaata moussea, tuli joku luomiväri mieleen. Silakat ostin siis perattuina, onko ne nyt sitten fileitä vai mitä. Evät niistä piti vielä poistaa. Ne keitän Simpalle.

Täytyisi varmaan kyllä vähän harjoitella tuota ruokien kuvaamista, näyttää niin onnettomalta ja yksinäiseltä tuo peruna tuossa. Hyvää se kuiteskin oli.

WP_20151017_17_10_32_Pro20151017204730.j

 

Keksin alkaa laittaa kahviini kerman lisäksi suklaata, tämmöinen kermaperse kun olen. Aamulla kun ensimmäisen kerran heräsin, istuin parikymmentä minuuttia pöydän ääressä raastamassa suklaata ihan tohkeissani. Käytin Lidlin prosenttisuklaata, en nyt muista mikä niistä ja montako prosenttia mutta varmaan ihan riittävästi. Päätin myös alkaa juoda kahvini lasista, se näyttää jotenkin niin elegantilta. Joo, joku erityisherkkä ihminen kommentoikin että hänellä on halvat huvit. Niin on mullakin, ja onneksi onkin.

WP_20151017_20_02_47_Pro20151017200413.j

Kävin kävellen isällä ja niillä ja napsin helvetisti kuvia matkalla. Oli semihieno auringonlasku. Pelattiin Pikkusisko ja -velipuolen kanssa Afrikan tähteä jonkin aikaa. Jouduin lähteä kesken pelin kun alkoi pimenemään, ja pikkusisarusten pelivuorot venyi aina vähän pitkiksi kun yksi pitää noppaa suussaan, käy vähän väliä pihalla tarkistamassa joko äiti tuli kun sen piti ostaa joku fucking pimeässä hohtava ihmisen kokoinen luuranko, ja toinen säpää pelinappulansa kanssa, miettii reittejä ja tökkii epähuomiossa pelilautaa koko ajan niin että joutuu järjestelemään ne pienet pahvipyörylät joka vuorolla uudestaan.

Mukavaa oli kyllä. Heitin ipanoille kaikkea randomia läppää ja ne kikatteli ja olivat suloisia ja ihania. Ja pikkusysteri oli jotenkin niin söpö kun se noukki hirveän huolekkaasti ja hellästi kuusenneulasen mun hiuksistani.

Tänään olisi tarkoitus mennä vielä Simpan ja taskulampun kanssa lenkille, tehdä kotitöitä ja käydä saunassa.