Nii. Olin aamusella parin tunnin unien jälkeen psykiatrian polilla ekaa kertaa(tällä paikkakunnalla ensimmäistä kertaa) naispuolisen lääkärin vastaanotolla. Koska tämä oli ensimmäinen käynti, niin lääkäri esitti paljon kysymyksia ja koitin vastailla niihin parhaan kykyni mukaan, oli ihan hirveä kooma aamulla ja silmiin sattui ne kirkkaat valot siellä vastaanottohuoneessa.

Käynti kesti noin 45 minuuttia, ja siinä loppuvaiheilla kun rouva lääkäri nousi tuolilta mennäkseen tietokoneen ääreen kirjoittamaan sairaslomatodistusta, niin tajusin että olin tuijottanut sen tissejä varmaan puolet ajasta kun puhuin sille. Hävetti ihan helvetisti siinä odotella että se saa sen paperin valmiiksi kun tajusin tuijotelleeni.

Mulle käy tätä ikäväkseni hyvinkin usein kun keskustelen jonkun kanssa. Keskityn vaan siihen mitä toinen sanoo ja koitan prosessoida sitä ja en sitten muista missä ne silmät menee. Tisseissähän ne. Ja oon erinäisiä kertoja myös havahtunut siihen kun tuijotan miespuolisen keskustelukumppanin sepalusta kuunnellessani henkilön puhetta. Tämä on jo oikeasti noloa, en tajua mistä se johtuu.

No sen tietty tiedän itsestäni että jos kuuntelen jotain niin silmät vähän niinkuin unohtuu enkä keskity siihen mitä näen, mutta miksi vitussa pitää aina tuijottaa jotain mitä ei pitäisi tuijottaa. Tein tuon muuten myös pomolleni kun se kävi tuossa äsken hakemassa kosketinsoittimensa joka oli mulla lainassa ja saikkupaperin myös. Se on onneksi sentään tuttu ja sille oon tehnyt tämän varmaan niin monta kertaa että se tuskin hämääntyy, mutta joskus tulee kyllä kiusallisia tilanteita. Varsinkin kerran miespuolisen asiakkaan kanssa kun keskityin väkinäisen small-talkin vääntämiseen ja tuijotin sitten sitä sepalusta ihan suoraan ties miten pitkään. Ja äijällä oli naama punaisena kun vilkaisin niitä silmiäkin välillä, ja oli varmaan itelläkin kun siitä lähdin imuroimaan. Hohhoijakkaa. 

No, tissit tuumasivat että oon "selvästi työkyvytön" ja laittoivat saikkua marraskuun loppuun ja sit katotaan tilannetta uudestaan. No sitähän minäkin. Nyt saa kyllä olla tietty tarkkana ettei mene elämä venymiseksi ja kotona istumiseksi, mulla kun on taipumusta juuttua omiin oloihini ja masentua totaalisesti ja pahimmillaan alkaa pelottaa lähteä pois kotoa. 

Tänään jatkoin taas kodin uudelleenjärjestely-projektiani. Tämä on siis vuokramökki ja oli valmiiksi kalustettu kun isäni perheineen muutti tähän pari vuotta sitten, ja on sitä edelleen nyt kun minä tässä asun, ja lisänä vielä isän ja muiden tavaroita jotka ei ole mahtuneet niille säilytykseen. Koska mullahan on niin helvetisti tilaa täällä. Oon nyt sitten päättänyt kerätä kaikki tavarat ja irtilähtevät huonekalut jotka ei ole omiani ja viedä ne varastoon tuonne vierasmökkiin joka sekin on jo valmiiksi aivan helvetin täynnä. Samoin kuin puuhuone ja vaja sen kyljessä. 

Mua on alkanut ärsyttämään tavarapaljous(taas), ja olenkin kerännyt tässä jätesäkillisen menemään heitettäviä tavaroita, omiani toki. Ärsyttää kaikki sellainen pikkuhärpäke joka on sinänsä ihan ehjää ja käyttökuntoista mutta jolla ei vaan vittu ikinä tee mitään. 

Eniten ehkä kuitenkin ärsyttää kun huonekalut on tyyliltään ihan jotain muuta kuin mistä itse tykkään, ja siksi roudaan niitä nyt pois että voin sit rahatilanteen salliessa korvata ne omillani. 

Nyt täällä vallitsee pienoinen kaaos. Tuumasin että ruokapöytää nyt en ainakaan tarvi kun syön melkein aina yksin, ja se on niin iso ja ruma muutenkin. Mutta sit tajusin että en jaksa kantaa sitä joten jäi toistaiseksi keskelle lattiaa. Harkitsin ensin kottikärryä ja sitten tulin ajatelleeksi että se kiinanpaska  (jonka ostin keväällä Honkkarista ja jonka kokoaminen oli yhtä helvettia kun ruuvinreiät oli kaikki pari milliä ohi) varmaan lyyhistyy kasaan sen pöydän painosta. 

Seuraavaksi keksin että hei mullahan on ahkio jolla kuskaan talvisin puita, se varmaan toimii. Mutta sit aattelin että se pöytä tuskin edes pysyy siinä päällä vaikka miten päin asettelisi, ja sit mun tuurillani vuokraisänsä sattuisi ajamaan ravikärryillään ohi juuri kun se pöytä luiskahtaa siitä rapaiselle pihatielle. Ja sekin varmaan menisi lyttyyn. Se ahkio.

Soitin isosiskolle. Koitan olla eristäytymättä ihmisistä vaikka masentaa, koska se ei todellakaan paranna tilannetta. Oli hauska puhua musajutuista ja tekniikan ihmeellisestä vaikeudesta.

On ollu vähän tämmönen olo kyllä koko päivän:

Taidanpa lämmittää vielä saunan ja mennä aikaisin nukkumaan, ei kiinnosta unirytmihifistelyt nyt justiin.